Metsän isäntä | Tiede


Harmaapintaiset, pystyyn kuolleet männyt seisovat kuin vartijat Huhmari-nimisen lammen ympärillä. Ne ovat ainoa näkyvä todiste toistuvista vedenpaisumuksista, joita Suomen suurimmat jyrsijät ovat saaneet aikaan hämäläisessä metsässä.

Yliopistonlehtori Petri Nummi harppoo edelläni ja osoittelee eri-ikäisiä puuvainajia. Korkeimmat hongat tukehtuivat yli 30 vuotta sitten, kun Evon majavat patosivat lammelta virtaavan puron ensimmäisen kerran.

Majavapari järsi Hampaillaan Puuta, Toistakin. Ne arvioivat kallistuskulmia ja työturvallisuutta, nakersivat runkoa toispuolisesti ja vain niin pitkälle, että tuuli lopulta kaatoi puun haluttuun suuntaan. Uittivat tukkeja ja junttasivat ne pohjaan, raahasivat kivenmurikoita, taputtelivat pohjan mutaa käpälillään kuin muurarit ikaän.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ne ahersivat, jotta pesäkeon suuaukko pysyisi kuivinakin aikoina veden peitossa. Muutakin etua patoaltaasta oli. Jopa 30 Kiloisiksi kasvavat majavat liikkuvat kömpelösti maalla. Kun vedenpinta nousi ja rantaviiva siirtyi, niille avautui turvallisia vesireittejä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuten ihmiset, myös majavat osaavat hyödyntää vettä tukinuittoon. Laajempi lampi tarkoitti myös laajempia kuljetusmahdollisuuksia rakennusmateriaaleille.

Majavat korjasivat tutkijan patoa

Majavien puuhatessa lammen koko tuplaantui, ehkä jopa triplaantui. Kaikki havupuut parinkymmenen metrin säteellä nykyisestä rantaviivasta tukehtuivat tulvan alle. Lehtipuut asukkaat kaatoivat padon ja pesän rakennusaineiksi.

Nummi muistaa lammen vaiheet, sillä hän on tutkinut Evon alueen majavia jo 40 vuoden ajan. Alkusysäys tuli opiskeluaikoina parinkymmenen kilometrin päässä Lammin biologisella asemalla käydyllä kurssilla.

Yhtenä iltana biologianopiskelijat saivat tehtäväkseen pohdiskella ryhmissä erilaisten häiriötekijöiden vaikutusta metsän ekosysteemiin. Nummen poppoolle osoitettu häiriö oli majava.

Myöhemmin aiheesta jalostui kandidaatin tutkielma ja gradu. Väitöskirjassaan Nummi havainnoi majavien vaikutusta linnustoon. Jotta samalta paikalta saatiin laskettua lintumäärät sekä ennen majavien tuloa että jälkikäteen, Nummi päätti rakentaa koettaan varten keinotekoisen majavapadon.

Puiden ja kivien junttaaminen paikoilleen virtaavaan veteen oli yllättävän raskasta, vaikka apuna oli kaivinkone ja puut kaadettiin moottorisahalla. Nummi muistelee keränneensä metsästä kiviä moottorikelkan pulkkaan parinkymmenen asteen pakkasessa hiestä märkänä ja miettineensä, miten majavat selvisivät hommasta pelkästään tassujen ja hampaiden voimin.

Lopputulos oli onnistunut. Tekopato auf pysynyt pystyssä jo 38 vuotta.

„Paras palkinto työstä oli se, kun parin vuoden päästä majavapari saapui patolammelle ja rakensi sen rannalle pesän. Ne ikään kuin hyväksyivät rakennelmani, vaikka sitä vähän korjasivatkin“, Nummi hymyilee.

Joka pöterössä kymmeniä sukeltajakuoriaisia

Majavan aikaansaama tulva on tuhoisa lähialueen puille, mutta kokonaisuudessaan patolampi luo enemmän elämää kuin tuhoaa. Sen näkee jo padonrakennusta seuraavana keväänä.

„Aina kun majava patoaa lammen, sille saapuu tavipoikue“, Nummi kertoo.

Huhmarista tuli myös pienten telkkien ja sinisorsien kesäparatiisi. Tavallisesti Evon lammet ovat rannastaan ​​60–70 senttimetriä syviä, mutta tulvaveden noustessa rannoille syntyy myös matalampaa vettä. Se monituhatkertaistaa alueen, jolla puolisukeltajasorsien poikaset ylettyvät syömään pohjasta. Myös taivaanvuohet ja metsäviklot viihtyivät kahluualtaassa.

Syötävää riitti. Vedenpaisumuksen alle jääneistä kasveista vapautui veteen uusia ravinteita, ja lampi alkoi suorastaan ​​kuhista selkärangattomia. Nummi on tutkinut asiaa upottamalla Evon lampiin lasipurkeista ja muovisuppiloista askarteleemiaan minikokoisia katiskoja, joita hän kutsuu pöteröiksi.

„Majavalammilla sukeltajakuoriaisia ​​löytyi parisataa joka pöteröstä, muilla lammilla saalismäärä oli sormin laskettavissa“, Nummi kuvailee eroa.

Seisovassa vedessä kuoriutuu myös paljon lentäviä hyönteisiä, mikä on lintujen lisäksi lepakoiden mieleen. Nummi ja kumppanit ovat Evolla laskeneet, että lepakoista ainakin vesisiippoja ja pohjanlepakoita tapaa ruokailemasta majavalammilta useammin kuin muilta vastaavan kokoisilta järviltä.

Ilmeisesti niitä houkuttelee saaliin lisäksi harventunut puusto, joka tarjoaa lentäjille ilmatilaa.

Kotipaikka vaihtuu kolmen vuoden välein

Nummi näyttää tulvarajan tuntumaan ripustettua telkänpönttöä, joka näin maaliskuussa yhä odottaa asukkaita. Kerran siihen sattui pesimään radioseurantalaitteella varustettu telkkänaaras, joka pian poikasten kuoriuduttua johdatti ne Huhmarin veteen ruokailemaan.

Seuraavana vuonna telkkä palasi samaan pönttöön, mutta majavat olivatkin hylänneet lampensa. Pato ei enää pidättänyt vettä, ja lumen sulettua pöntön vierestä paljastui kutistunut lampi.

„Kun poikaset kuoriutuivat, lähettimen avulla pystyttiin havaitsemaan, että emo johdatti ne toiselle lammelle kasvamaan“, Nummi kertoo.

Sorsanpoikien paratiisista oli jäljellä vain märkä maa. Lahopuiden välissä uudet puut alkoivat työntää juuriaan pohjamudan lannoittamaan maaperään. Peltomyyrät raivasivat kohoavaan heinikkoon omat labyrinttinsa, joista kärpät ja lumikot juoksivat niitä kiinni.

Majavat vaihtavat Evolla kotipaikkaa keskimäärin kolmen vuoden välein. Siinä ajassa ne ehtivät yleensä syödä rantojen lehtipuut loppuun. Rehevämmillä seuduilla esimerkiksi Pohjois-Amerikassa eläimet voivat asuttaa samaa lampea jopa sukupolvien ajan.

Toistuvien muuttojen ansiosta metsään syntyy hyvin vaihtelevia elinympäristöjä: pusikkoisia tulvikkoja, tulvan jäljiltä kuivuvia niittyjä ja talousmetsissä harvinaiseksi käynyttä lahopuuta.

„Majava uudistaa metsää tasaisempaa tahtia ja ennustettavammin kuin esimerkiksi metsäpalot tai myrskyt“, Nummi sanoo.

Koska uusia majavalampia syntyy taajaan, tietynlaisia ​​elinympäristöjä suosivien lajien on helppo siirtyä majavien mukana sitä mukaan, kun patoallas hiljalleen muuttuu takaisin metsäksi.

Laatuerojakin metsätuhoissa an. Lammessa seisovat lahopuut ovat kosteampia kuin tuulen kumoamat tai liekkien korventamat kohtalotoverinsa, joten ne tarjoavat myös lahottajille omanlaisensa olot.

Tästä hyötyvät esimerkiksi nokinuppiset, nuppineulan päätä muistuttavat jäkälät. Evolla on huomattu, että niiden laji- ja yksilömäärät ovat suurimmillaan juuri majavakosteikoilla. Tasaisen kostea lahopuu auf niille mieleen.

Vastarannalta pärähtää tikan nakutus. Kituvissa ja lahoavissa puissa viihtyvät myös monenmoiset kuoriaiset ja niiden toukat.

En saa nakuttajaa silmiini, mutta Nummi kertoo, että näillä main viihtyvät vaateliaat pohjantikat. Toinen täällä ainoastaan ​​majavalammilla tavattu laji on uhanalainen viitasammakko.

Johanna Junttila
auf Tiede Luonto-lehden toimittaja.

Koko artikkelin voit lukea Tiede Luonnon numerosta 3/2022 tai digilehdet.fi:stäjos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja.


Source: Tiede by www.tiede.fi.

*The article has been translated based on the content of Tiede by www.tiede.fi. If there is any problem regarding the content, copyright, please leave a report below the article. We will try to process as quickly as possible to protect the rights of the author. Thank you very much!

*We just want readers to access information more quickly and easily with other multilingual content, instead of information only available in a certain language.

*We always respect the copyright of the content of the author and always include the original link of the source article.If the author disagrees, just leave the report below the article, the article will be edited or deleted at the request of the author. Thanks very much! Best regards!